KUKA?
Kirsi Marja Jaatinen

 

SYNTYMÄPAIKKA JA TAUSTA  OPINNOT  TYÖKOKEMUS  HUOMIONOSOITUKSET  OHJAUKSET


SYNTYMÄPAIKKA JA TAUSTA
Jyväskylä, Kuokkalan kartano

         Isän puolelta juuret Päijänteen rannoilla, Korpilahdella ja Jyväskylässä, äidin puolelta juuret mm. Viipurin seudulla ja
         Rautalammilla.
 

OPINNOT
Ylioppilas, Jyväskylän lyseon lukio, 1978
FM, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, Jyväskylän yliopisto, 1987
OPO, Jyväskylän yliopisto, 1990
Draamapedagogi, Jyväskylän yliopisto, 1998
Luovan tanssin ohjaaja, Itä-Suomen liikuntaopisto, 2006
Tanssi- ja liiketerapian perusopinnot, TeaK/Kokos ry, Helsinki, 2013

Lisäksi minulla on opintoja itämerensuomalaisista kielistä, taidehistoriasta ja filosofiasta sekä l
yhyitä kursseja esim. kirjoittamisen, lausunnan, draaman, teatterin, interaktiivisen teatterin,  klovnerian, kehonhuollon ja tanssin alueilta.

Koskaan emme tiedä, mitä meistä tulee, ja se riippuu paljon siitä, keitä kohtaamme.

Yksi suuri suunnannäyttäjä oli opetusneuvos Asko Jokiranta, joka näki musiikkiteatterin parhaana mahdollisena tapana antaa nuorille siivet elämään ja yhteiskunnassa toimimiseen.

Kohdalleni on osunut valtavasti myös inspiroivia ilmaisun ja toiminnallisten menetelmien opettajia. Heitä ovat olleet mm. Maarit Ylönen, Helena Nuutinen, Mape Lintunen, Martti Lindqvist, Zahra Mujunen, Riitta Vainio, Ari Numminen, Annika Sarvela, Pia Lindy, Kira Riikonen, Kirsi Heimonen, Malcolm Manning, Jukka ja Leena Gustavson, Tiina Markkanen, Taina Mäki-Iso ja Helena Ryynänen. 

Ulkomaisista inspiroijista haluan mainita seuraavat ohjaajat, joiden ohjausta olen päässyt kokemaan: Jonathan Fox (USA), Cecily O'Neill (USA), Katrin Byreus (Ruotsi), Lasse Beicher (Ruotsi), Tom Greder (Australia/Sveitsi), Rolf Heim (Sveitsi/Tanska), Aleksandar Bancic (Kroatia), Ivana Marijancic (Kroatia), Roberto Mazzini (Italia), Bárbara Santos (Brasilia/Saksa), Cristoph Leucht (Saksa), Till Baumann (Saksa), José Soeiro (Portugal), Iwan Brioc (Wales). En muista enää kaikkien nimiä, mutta heitä on ollut lisäksi seuraavista maista: Alankomaat, Belgia, Egypti, Englanti, Islanti, Italia, Itävalta, Norja, Puerto Rico, Skotlanti, Venäjä.

 

TYÖKOKEMUS
Kesätyöt: lastenhoitaja ja Kirkkopuiston kioski-kahvilan myyjä 1970-luvulla sekä puistotyöntekijä 1980-1983 Jyväskylän kaupungin rakennusviraston puistojaoksessa 

Varsinainen työ lukion opettajana, opinto-ohjaajana ja taidekasvattajana:


Lukion lehtori, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Mäntässä 1987-1994 ja Joensuussa 1994-2023 (36 vuotta)
Opinto-ohjaaja Pirkanmaan työvoimapiirissä 1987-1994


Nuorten musiikkiteatterin, draaman, tanssin  ja luovien prosessien ohjaaja Joensuussa vuodesta 1994. Mäntässä ohjasin vain lyhyitä esityksiä, joissa oli runoja, musiikkia ja tanssia. Joensuussa on tehty myös lyhytelokuvia. Tämän sivun lopussa on tiivistetty ohjausluettelo ja pidempi omalla sivullaan Ohjauksia (kirsijaatinen.net).

Olen pitänyt myös ilmaisuun ja rentoutumiseen liittyviä mittatilaustyöpajoja erilaisille ryhmille, mm. interaktiivisen teatterin työpajan Mens sana in corpore sano Pulassa, Kroatiassa vuonna 2002 (kesto 40 t). Assistenttinani oli Matti Tolvanen. Lisäksi olen ollut mukana tarinateatterissa 1998-2010 sekä näyttelijänä että ohjaajana. 

Jätettyäni virkani olen ohjannut aikuisille lyhyitä työpajoja, työpajasarjoja ja esityksiä.

Lisäksi olen tehnyt vapaaehtoistyötä mm. kulttuuritoimittajana.

 

HUOMIONOSOITUKSET

 

3.6.2023 minulle myönnettiin tällainen draamakasvatustyöstäni. KIITOS! Toivottavasti

draamakasvatuksen merkitys yhteiskunnassa ymmärretään. 

Taidekasvatuksessa oppii parhaiten, koska siinä on ihminen kokonaisvaltaisesti läsnä,

eli äly, tunteet, fyysinen liike ja usein myös sosiaalinen vuorovaikutus aktivoituvat.

 

OHJAUKSET 1995 ALKAEN

1995 Villiaasin poika

1996 Lizard King

1997 Lemminkäisen matka

1998 D - tutkielma diktatuurista

1999 Antautumatta milloinkaan

2000 Kaksi kevättä: Papit ja perkeleet (1918) ja Jatsikansa tulee (1928)

2001 Sairaalatango

2001 Questions/Is the Future on the Tracks? (Tanska)

2001 Carmen (yhdessä kaupunginorkesterin muusikoiden kanssa)

2002 Kuiskausten kuja (lyhytelokuva- ja minidraamaprojekti living museum -idealla)

2002 Mens sana in corpore sano (interaktiivisen teatterin työpaja 40 t ja esitys 2 t, Kroatia)

2002 Lyhtyjen ilta (muunnelma Kuiskausten kujasta, vaellusdraama)

2003 Ilona

2004 Kaukana paratiisista

2005 Espoo vai Kolumbia?

2006 Meren tytär/Skandinaviska Sjöbilder (Ibsenin ja Andersenin pohjalta) - samalla tanssinohjauksen lopputyöni

2007 Move over

2008 Avaruusromua

2009 Darwin

2009 Ihmisiä ajassa ja tilassa (eri-ikäisten tanssiprojekti, ITAK)

2010 Toukokuun yö

2011 Maailmojen välissä

2012 Karhun synty

2013 Eihän Jumala nuku (Rumin säe)

2014 Jäiden lähtö

2015 Menestys

2016 Wivi Lönn ja rumuuden lähettiläät

2017 Niin metsä vastaa 

2018 Kulkuri ja lasisilmä

2019 Onhan kukittu kerta

2020 Toiset (nettikuunnelma, näyttely  ja installaatio kaupunginkirjastossa)

2021 Kutsu (episodielokuva Tapiossa ja myös netissä)

2022 Mutaa ja lootuksenkukkia

2023 Haittaeläin

2024 Nyt voima virtaa

2025 Lintukansan rituaali